Olen varmaan kerran onnistunut valmistamaan höystön eli tillilihan, koska sain siitä hyvää palautetta neljänkymmenen vuoden takaa. Olin hankkimassa valokuvasuurennosta lahjaksi Helenalle hänen täyttäessään 18 vuotta. Vanha valokuva esitti isoäitiäni Anna Selinaa lehmän kanssa, lehmä oli kyytön näköinen, mutta oli sarvipää, aivan pienet utareet. Isoäidillä oli maata viistävä hame, röijy, eli jonkinlainen takki ja tietenkin huivi päässä. Halusin antaa kuvan Helenalle, että joskus käväisisi vanhat juuretkin mielessä.

      Siis valokuvaamossa tapasin valokuvaajan, joka oli kouluaikanaan syönyt valmistamaani tillilihaa ja se oli ollut niin hyvää, että oli vieläkin mielessä. Hän oli käynyt juuri kouluilla tekemässä luokkakuvauksia ja siellä oli muisteltu vanhoja kouluruokia joita tietenkin verrattiin nykyisiin täydellisiin aterioihin. Hän oli kehunut valmistamiani ruokia, joista oli myöskin munavelli jäänyt hänen mieleensä.

     Harvoinpa sitä saa kiitosta noinkin vanhoista asioista. Olin keittäjän sijaisena muutaman kuukauden keittäjän vauvaloman aikana. Jotenkin on vielä mielessä sekin tillilihan maistaminen ja toteaminen, että tämähän on hyvää.

     Tämä tuli mieleen, kun luin Kantri lehdestä. kuinka koulukeittiö on pilannut nämä vanhat hyvät ruuat taitamattomalla valmistamisella.