20200110_160938.jpg

Yhtä kauniisti kukkii taas tämä amaryllis, nyt vaan keittiön ikkunalla. Tämä kuva on edelliseltä vuodelta.

Televisiosta olen katsonut Ninnin ja Robertin aherrusta heidän kunnostaessaan kyläkoulua omaksi kodikseen. Netistä katsoin kaikki jaksot samantien ja ihmettelen näiden nuorten uurastusta ja rohkeutta uskaltautua paneutua aivan uusiin vaativiin työkohteisiin.

Nuorena sitä jaksaa ja uskaltaa. Ostimme Laurin kanssa 1968 tämän talon ja aloimme remontoida vuonna 1941 valmistunutta, jo vähän rappeutunutta vankkaa taloa. Lauri oli taitava rappari ja muurari. Ulkoseinien ja ikkunanpielien rapautuneet alueet hän rappasi ja ne ovat vieläkin kunnossa. Tellingit näihin hommiin hän rakensi kaatamistaan lähimetsän puista. Muutimme asumaan tähän remontin keskelle, enkä enää muista kuinka asuminen järjestyi, vaikka keittiöstä purettiin palvelijan raput yläkertaan, suuri leivinuuni ja vanha hella. Sähkötöitä ja vesijohtotöitä tekivät ammattilaiset, Sulo oli Laurin apuna aina tarvitaessa. Minun tehtävänä oli tapetointi ja seinien ja ikkunanpokien maalaus. Tapetit on jo ajan saatossa makuuhuonetta lukuunottamatta revitty pois. 

Toivon että Ninni ja Robert saavat kyläkoulusta yhtä pitkäaikaisen kodin perheelleen.