Tänään päivän sarastusta odotellessa huomasimme ettei auringonnousua kannata odotella, ilmassa oli lumensekaista tihkua.  Niinpä palautui mieleen muutamia valoisia ja värikylläisiä muistikuvia.

     Varhaisin mielikuva on lapsuudenkodin pirtistä. Kulkukauppias, joka kiersi talosta taloon kantaen laatikkoa, joka oli koottu useammasta matalasta laatikosta, matalat osastot päällekäin. Varmaakin vähäisiä tarpeellisia tavaroita hyvässä järjätyksessä, lankarullia, mustaa ja valkoista, erilaisia neuloja, kumihauhoja, joista erityisesti tarvittiin sukkanauhoja, joissa oli napinreijät, siis helpot kiinnittää reisiin yletyviin villasukkiin. Kampoja oli tietysti erilaisia, saippuoita, tuoksuvia, kotitekoista oli tietysti pyykinpesua varten. Huiveja ehkä oli, eihän niitä kovin usein tarvinnut ostaan, niin harvoin ne olivat käytössä ja kulumisille alttiina.

    Mutta se mikä jäi mieleen palautettavaksi, oli tasaisille levyille kootut silkkiset lettinauhat, loistavat punaiset ja siniset värit. Olin ehkä tämän kulkukauppiaan laatikojärjästelmän korkuinen, ihasteliin niitä ihmeellisiä värejä. Eihän niihin toki saanut koskea, eikä tullut mieleenkään saada niitä omiin hiuksiin laitettaviksi. Olin ehkä nähnyt jostain Suomen Kuvalehden kuvasta tyttöjä joilla oli rusetti hiuksissaan. mutta nehän elivät aivan eri maailmoissa. Niitä silkkinauha levyjä voin aina muistella, kun loistavia värejä haluan muistella. Toisen ihmeellisen värimuiston koin hieman isompana tyttönä, pihamaalla oli noussut esiin ihmeellinen vihreä lasinkappale, jota kääntelin käsissäni ja auringonvalon osuessa, se heiasti sisältään valoa ja muutti lasinpalan ehkä taianomaiseksi. Siinä pihalla kyykköttäessä kääntelin sitä ja muistan kuinka kutsuttiin syömään, ehkä olisi halunnut lopettaa tätä erikoista kokemusta.

       Kotonani oli myöskin kukkivia viherkasveja jotka yllättivät ihanilla väreillään. Äidin kukka oli puuna kasvava kiinanruusu, sen kukathan ovat ylivoimaisia, jo nuputkin ovat häkellyttäviä. Isän kukka oli verenpisara, oli ehkä nimetty isän kukaksi jolloin kaikki tiesivät, ettei siihen saanut koskea. Senkin nuput olivat kauniita pisaroita. Mummun kukka oli mahtavakukkainen  floksi, ilman äffää tietenkin, siis loksi. Mukulaa säilytettiin pirtin penkin laatikossa talven yli, ja keväisin se otettiin aina uudelleen hyödettäväksi.

    Mahtavat tummanpunaiset suppilokukat säilyvät aina mielessäni. Näihin väreihin tukeutuen yritän maalatessani tavoittaa vahvan yltäkylläisen ja valoisan värimaailman.  Se on vielä kuitenkin jäänyt tavoittamatta.