Jo keväällä kuusentaimien istutusreissulla ihasteltiin Helenan kanssa valkoisena kukkivaa puolukkarinnettä. Mustikkamatkalla varottiin puoliraakoja marjamaita, kierrettiin heinikön kautta ja arvailtiin kuinka marjat säilyvät poiminta-aikaan.
Naapureille K.O:lle ja Pirkolle kerroin hyvästä marjapaikasta. He ihastuivat,että sinne mennään kun puolukat ovat kypsiä. Eilen varustaudittiin eväiden kanssa matkaan. Minulla oli vesipullo ja suklaalevy, heillä kahvit ja edellisenä iltana leivotut ihanat pullat. Kymmeneltä lähdettiiin matkaan ja klo 13 oli marja-astiat täynnä. Naapurit poimivat käsin, minulla oli poimuri, he poimivat näppärämmin sormin kuin minä poimurilla. Heillä oli astioissa noin 20 l, minulla perkaamisen jälkeen 10 litraa.
Puolukoita peratessa muistelin kuinka lapsuudenkodissani puolukoita säilöttiin. Marja-aikaan haettiin aitasta puinen koverrettu kouru, jossa marjat puhdistettiin. Kouru oli käsin koverrettu ja ajan saatossa mustaksi tummunut. Siitä marjat vierivat alla olevaan tynnyriin jossa ne survottiin hilloksi. Isoäitini Anna Selina oli hyvin tarkka ja vaativa, hän opasti että kaikki vähänkin vialliset marjat täytyy poistaa talveksi aiotusta säilykkeestä. Metsälinnun siipi oli hyvä väline roskien poistossa. Puolukkapuuro oli jokaviikkonen marjaruoka lapsuuteni ajan, tietysti ruisjauhoon keitettynä.
Nythän jo kaikki tietävät että puolukkakin on sitä nykyajankin superruokaa
Kommentit