Luettuani Doris Lessingin kirjan Kissoista palautui taas mieleen joitain muistumia aiheeseen liittyen. Lessingin kirja on taitavan kirjoittajan muistelmia elämänsä kissakokemuksista. Minulle,joka en ole ystävystynyt kissojen kanssa, avautui uusi näkökulma kissojen elämään. Kirjan kuvaamat kissat asustivat Lontoon esikaupungissa,niillä oli käytössään laaja talo, puutarhoineen, pihoineen ja katujen vaarat. Sitä ihmettelin kuinka kissoilla teetettiin pentueita aina uudelleen ja uudelleen. Eihän niitä kaikkia mitenkään voinut jättää lisääntymään ja jatkamaan sukuaan.

      Lontoon matkalta jäi yksi kissamuisto. Ihmettelen kuinka nämä yksinkertaiset kohtaamiset voivat jäädä mieleen ja kuinka niitä voi muistella vuosikymmenten jälkeen. Olimme kävelleet Hyde Parkin puiston läpi, varmaan lyhintä reittiä siitä puhujien nurkalta Kensingtonin palatsin kulmalle. Siitä jäi mieleen laaja kurjenmiekkapenkki eli matalaa Iiristä oli istutettu viettävään rinteeseen. Arveltiin, käyttävätköhän jotain torjunta-aineita, kun oli niin tasainen ja siisti alue. Siitä palatsin kulmalta lähdimme nousemaan hotellia kohti loivaa ylämäkeä.  Katu oli varjoisa vaikka aurinko paistoi ja ilma oli lämmin. Palatsin alue oli aidattu rautaverkkoaidalla. Puolessavälissä rinnettä huomasimme vanhahkon hentoisen naisen tulevan koiran kanssa katua alaspäin, mutta kulku oli kovin hankalaa, sillä palatsin puutarhan puolella oli kissa joka hyökkäsi koiraa vastaan. Nainen kiskoi koiraa irti aidasta, jatkoi matkaa, mutta kohta riitakumppanit kävivät taas aidanrakosista toistensa kimppuun.  Puiston jälkeen on Venäjän suurlähetystö jota vartioi kaksi kypäräpäistä poliisimiestä, nainen oli ehkä heille tuttu, sillä he seurasivat tapahtumia hyvin kiinnostuneina, unohtivat kokonaan arvokkuutensa.  Aikansa tempoiltuaan nainen huusi meille, tietysti englanniksi, mutta ymmärsin kyllä että apua tarvitaan. Siinä kadulla sattui olemaan puolimetrinen oksan kappale, tempasin sen käteeni ja juoksin tappelevien eläin kimppuun. En ehkä osunut kumpaankaan eläimeen, mutta ne kokivat olonsa uhatuiksi ja kissa luikki puiston puolelle piiloon. Rouva jatkoi matkaansa ja me myöskin verkkaisesti katua ylöspäin. Lähetystön nurkalla poliisit olivat jo ottaneet taas virallisen ilmeen ja ryhdin esiin, mutta jotenkin tapahtuma oli ollut heillekin katsomisen arvoinen.

     Lapsuudestani muistan etten pystynyt silittämään kissoja niiden sähköisyyden vuoksi. Kissan karvat nousivat pystyyn, käsiäni kihelmöi niinkuin myöhemmin nailonvaatteita käsitellessä.