Eilen tarjosin vieraalle tätä hyvin onnistunutta ruisleipää. Valmistin sen uudella tavalla, hapatetun löysän taikinan vaivasin ja muotoilin mataliksi leiviksi, se oli kuohkeaa ja maistui melkein samalta kuin kaupasta saatavat viipaleet, ne jotka on valmistettu ilman lisäaineita. Laitoin tänään taas uuden taikinan juuren alulle, huomenna taas nähdään mitä niistä uusista leivistä tulee.
    Eilisen päivän aloitin lumitöillä, senverran että sain kunnon hien ja suihkun sen päälle. Hiuksia kuivatellessa ovikello soi, ja pihalla oli mönkijä ja naapuri Askon pilkkiin oli tarttunut aikamoinen hauki, jota hän tarjosi minulle. Pähkäilin sen fileroimista, Laurihan ne hommat teki, niin itselle kuin kaikille joille saaliskalojaan antoi. Askohan sen sitten fileroi ja sanoin antavani siitä toisen fileen Annalle, jolle Laurikin aina jakoi saalistaan.
    Kalasouvin jälkeen soi taas ovikello ja uskovaiset tarjosivat sanomaansa. Sanoin heille että nyt on päivälevon aika, kaiken touhun jälkeen.
     Naapurin Orvokki soitti seuraavaksi ovikelloa. Hän palautti lainaamansa Giorgio Morandin kirjan, joka on ostettu Sara Hildenin museon näyttelystä. Orvokki maalaa myöskin, ja hänen kotonaan harrastetaan monenlaisia puhdetöitä. Arvon käsistä on syntynyt monta viulua, muutama maniska ja kaikkea muuta mitä puusta voi tehdä. Kerran hän kysyi Laurilta, olisiko hänellä ollut leppälautaa annettavaksi. Heillä on seinällä Arvon isän valmistama viulu. Orvokin ysikymppinen isä oli viimeisinä töinään kerrostalossa kaivertanut pieniä hevosen länkiä, toiset toisensa perään. Kesillä tekemisen taidon omaavan ei tarvitse haikailla ikävystymistään. Aina löytyy sopivaa puuhaa
     Illalla katsottiin Donna Leonin filmiä, ja maisteltiin ruisleipää, joka maistui Annankin mielestä ihanalta.