Joni Skiftesvik sanoo Maaseudun Tulevaisuuden laajassa haastattelussa että:" Hyviin kirjoihin on mukava palata." Etenkin kesällä nauttii entisten lukutunnelmien muistamisesta ja uudelleen kokemisesta. Kuitenkin minulle käy usein kirjastossa etten muista edes kirjan nimeä, kirjailijasta puhumattakaan. Vietin takavuosina helteisen kesän kuumat päivät ja hyttyiset illat Cervantesin Don Quijoten parissa, kesästä ei ole jäänyt mieleen muita muistoja kuin kirjan luomat tunnelmat, päällimäisenä vapautunut olo. Vastoinkäymisistä selvinneiden, väsyneiden seikkailijoiden uupunut kotiintulo.

     Eilinen kirjastossa käynti toisti tätä tunnelmaan vajoamista, mielessä oli jo kirjan nimi: Kadonnutta aikaa etsimässä. Katselin ihmeissäni kirjaston hyllyrivejä, eikä mitään uutta ilmaantunut mielen sopukoista. Niinpä rohkaisin mieleni ja aloin toimittaa kirjaston toimihenkilölle etten millään saa päähäni " Kadonneen ajan etsijää", siis kirjailijan nimeä. Hänkään ei sitä suoralta kädeltä muistanut joten alkoi hakea koneelta vastausta. Hiljaisessa kirjastossa oli joku mies hyllykköjen välisssä seurannut tilannetta ja sieltä kuului selkeä vastaus: Marcel Proust!

     Alotin jo illalla kirjan lukemisen ja nyt aion erityisesti paneutua Proustin omaisten kuvauksiin. Isoäiti, isotädit, äiti, jotka rakastivat ja hemmottelivat sairaan ja heikon lapsen. Sen muistan edellisiltä lukukerroilta että isoäidin kuolemisen Proust kuvaa erityisen hellästi ja rakastavasti.

    Onhan se maailma jota näissä kirjoissa kuvataan hyvin kaukana ajan takana, mutta ihmisten syvimpien asioiden tunteminen ja kokeminen tuntuu olevan aina samanlaista.

      Hyvistä kirjoista löytyy aina uusia näkökulmia ja tässä kirjasarjassa valotetaan ihmismieli laajalta alueelta.