Täysi tupa oli kokoontunut kuuntelemaan TV- tohtori Kiminkistä eduskuntaehdokkaamme Arton vaalitilaisuuteen. Tilaisuus alkoi Arton terveystarkastuksella. Lääkärin hanskat olivat jääneet kuitenkin autoon, joten toimenpide keskeytyi! Kiminkisen esitys kesti lähes puolitoista tuntia, ja sen aikana hän käveli siinä muusikkojen lavalla koko ajan, välillä hypähdellen, ja siinä se olikin hänen esityksensä ydin: liikuntaa, liikuntaa, liikuntaa. Sillä hoidolla jo pärjää pitkälle. Korosti hän myöskin ihmisten omavastuuta hyvinvoinnistaan. Televisio jaksoissa ei voi käyttää niin kansanomaisia ilmaisuja kuin hänen live-esityksissään. Se, mikä meikäläistä ilahdutti, oli sanoma koko Suomen asuttuna pitamisessä. Ja pitkällä tähtäimellä hänen mukaansa ruuasta tulee maailmassa pula, ilmastonmuutoksen ja kasvavan väestön johdosta. Siksipä hänen omistamiaan, ihmisvoimin raivattuja peltojaan ei hänen elinaikaan metsitetä.

     Tapasihan hän tilaisuudessa tuttujaankin. Pitäjälehden päätoimittaja oli hänen lukiokavarinsa ja olivat kirjoittaneet samana vuonna ylioppilaaksi Saarijärveltä. Tämäkin yhteys toi tilaisuuteen erinomaisen välittömyyden tunteen. Vieressäni istuvaan tuntemattomaan naiseen tutustuin niinkuin minulla suulaana ihmisenä on tapana. Vietettiin naisten päivää ja Kiminkinen kysyi, milloin sitä miesten päivää vietetään, johon yhdestä suusta sanottiin että joka päivä! Lähtiessä vierustoveri kiitti seurasta, samoin minä.

    Poistuessa tapasin ex-rehtorin ja sain kiittää hänen kolumnejaan pitäjälehdessämme. Hän totesi vain, että lukiessaan viimeista unijuttuaan, hän ajatteli että kaikkea sitä tuleekaan kirjoitettua. Tulihan siihen muiltakin lukijoilta kiitoksia. Koululaiset jotka muistavat suomenopettajansa esittämistyylin voivat palauttaa äänen mieleensä.

     Illalla unta odotellessa palautui taas mieleen muistoja, kuinka seurasin hämärässä pirtissä radion Pienoisparlamenttikeskusteluja, joissa Urho Kekkonen ja Hertta Kuusinen ottivat kipakasti kantaa asioihin. Niistä ajoista lähtien olen seurannut poliittisia otteluita, tosi-tv  tavalla. Ne keskustelut ovat ainoita asioita, joita radionkuuntelusta on jäänyt mieleen.

      Vielä mietin yhtä tapahtumaa jota aika ei ole haalistanut. Isäni oli palannut Osuuspankin hallituksen kokouksesta, jossa oli päätetty annettavista lainoista. Isä seisoi keskellä pirtin lattiaa ja puhisi; siitä ei tule mitään, se ei onnistu, nainen ei yksin jaksa sitä.    Jälkeenpäin olen miettinyt, että kysymyksessä oli Kekkoselle annettu laina Vuolijoen tilan ostamiseen. Eikä Sylvi Kekkonen jaksanut.