Päivä päivältä toipilaan vointi edistyy. Lauri sai olla yksin huoneessaan muutamat leikkauksen jälkeiset päivät. Onhan se melkoinen muutos ihmisen toiminnoissa kun rakko korvataan suolenpätkällä ja avannepussilla. Kirjoitin jo kuinka naapurina asunut Riitta on elänyt avanteen avulla 31 vuotta. Jotenkin muistan kuinka pyysin Riittaa mukaan kansalaisopiston venäjän piiriin, ja taisi olla niin, että hän se oppikin venäjää puhumaan! Luottavaisena Lauri menikin leikkaukseen. Olikohan se viikko leikkauksen jälkeen, kun Lauri kertoi puhelimessa, että kirurgi tuli viiden kirurgiksi erikoistujan kanssa kuulemaan toipilaan kuulumisia. Tunnin verran Lauri oli kertonut kokemiaan sairauksia ja niistä tervehtymisiä. Professori oli ollut sitä mieltä, että rakon poisto on paras hoitomuoto tähän syöpälajiin.

    Leikkauksen jälkeisinä päivinä potilas sai vain siivilöityä ravintoa. Laurin mielestä se oli mautonta ja kaikin puolin kelvotonta. Maistoin sitä kuitenkin ja minun mielestäni se oli oikein hyvää ja maukasta, ja sanoin sen myöskin hoitajille. Laurikin alkoi epäillä, että hänen suussaan se olikin vika. Voinnin kohennuttua ruoka alkoi maistua ruualta, ja nyt jo kaikki onkin oikein hyvää ja sitä on riittävästi.

    Kuntoutus alkoi heti voinnin elvyttyä. Kävelyä rollaattorin kanssa, suihkuja hoitajan valvonnassa. Viikko leikkauksesta kysyin voiko hän koukistaa sängyssä polviaan, mutta Laurin mielestä mahaa oli rassattu niin ettei oikein uskaltanut koukistella polviaan. Seuraavana päivänä kysyin joko polvien koukistus onnistuu. Lauri vähän puuskahti, että pakkohan se on, kun täytyy itse laittaa sukatkin jalkaansa, kaksi hoitajaa katsoo vaan päältä! Nyt onnistuu jo rappujen käveleminen ilman tukea ja omatoimiset suihkut, parranajot ja hampaiden pesut.

      Muutaman päivän päästä onkin jo kotiutus, ja opetteleminen uudenlaiseen elämään. Ulkoiluun oli Lauri saanut ohjeita ja pihatiekin alkaa olla jo sula, turvallinen kävellä.