Keittiön ikkunasta seurailen pihapuita, niiden kasvua ja hiljaista taantumista, suurin ja kookkain mänty oli iso ja kilpikaarnainen jo 1968 kun asetuimme tähän pihapiiriin.

Leikkimökin viereinen solakka puu oli sillon juuri mökin katonharjan korkuinen peini männyntaimi. koivu niiden takana oli samanlainen . Näiden välissa oli tuuhea kukoistava raita. Näitten eteen istutimme kolmannen tammentaimen jonka Hannes  ja Vappu toivat tuliaisina Jokioisilta. Pihapiiri oli siinen aikaan niin täynnä puita ettei uusille puille ollut tarjota kunnollista kasvupaikkaa. Vähän arvelutti kuinka tammet menestyisivät näillä seuduilla. Isommat tammet nimeltään  Vappu ja Hannes kasvoivat hyvin ja nuoria tammenvesuja ilmaantuu jopa naapureiden tontille.  Tämä kolmas on jäänyt kaikkien ympärillä olevien puiden ja pihakallion armoille.

Aikoinaan tuuhea ja kukoistava raita on päässyt elinkaarensa lopuille. Metsän hakkuumiehet eivät uskaltaneet käydä lahon ja raihnaisen puun kimppuun. Joku olisi kaatanut sen  mielellään , mutta sanoin että vain puolivälistä saa kaataa, loppu saa lahota paikalleen. Ninpä sekin jäi tehemättä ja nyt seurailen mitä sen latvahaaroissa tapahtuu. Monta kertaa joku lintu on asettunut sinne, mutta muuta liikettä en ole havainnut.

Kysyjien ihmettelyyn olen sanonut että antaa sen olla, siihen on niin helppo samaistua.