Vappu oli viimeisin elossa ollut 13 sisaruksesta, jotka syntyivät Mikko ja Maria Rimpiläiselle. Luin äitini muistelmista, että Mikko syntyi samana päivänä kun hänen isänsä kuoli. Kaksi hänen vanhempaa veljeään ja Mikko pääsivät lapsettoman tätinsä hoitoon sen jälkeen, kun heidän äitinsä meni uusiin naimisiin. Veljekset saivat hyvän kodin, ja heti kun kynnelle kykenivät tarttuivat töihin käsiksi. Mikko kehittyi taitavaksi rakennusmieheksi. Niinpä  muutama kansakoulukin on hänen kättensä töitä. Vieläkin asuttavassa kunnossa ja hyvässä hoidossa.

    Vapun tie maailmalle vei niinkuin muidenkin sen ajan nuorten, mutta onnensa hän kohtasi tavattuaan Hanneksen. Heidän kotinsa oli meille sukulaisille mieluinen vierailupaikka, ja heidän vierailunsa  Vapun kotiseudulle oli aina odotettu tapahtuma. He saivat tyttären "Marien" lapsen ollessa alle vuoden vanha.

    Vapulla ja Hanneksella oli laaja ystäväpiiri, ja he olivat mukana monenlaisissa yhdistyksissä. Laulu oli ehkä kaikkein rakkain heidän harrastuksensa, johtihan Hannes kuoroja aina niillä paikkakunnilla, joilla kulloinkin asuivat. Eiköhän Vappukonsertit olleet vuosittaisia.

    Vapun viimeisiä hauraita vuosia me sukulaiset emme pystyneet seuraamaan. Vain kirjeiden ja korttien muodossa pystyimme häntä kohtaamaan. Kuitenkin viimeisiin elinpäiviinsä asti Vappu sai tuntea läheisten ystäniensä tukea. Olisikin ollut lohdullista, että he olisivat saaneet kokea Vapun siunaustilaisuuden hartaan tunnelman.

   Saimme viestin Vapun kuolemasta ja sen Vapun toiveen, että Lauri olisi yksi hänen kantajistaan. Kuitenkin Marie oli päättänyt luopua muistotilaisuudesta, vain siunaustilaisuus kirkossa, eikä kutsuttu ketään saattajiksi. Kantajiksi oli kutsuttu laulajia läheisestä kuorosta. Soitin kuitenkin Marielle ja kerroin, että me Laurin kanssa haluamme tulla saattamaan Vappua hänen viimeisellä matkallaan.

    Alttaritaulua ympäröi korkeat ikkunat, joista loisti taivaallinen sininen hohde jättäen hämärään valoonsa papin ja vähäisen saattoväen. Urkumusiikki täydensi tunnelman. Pappi oli ensimmäisessä toimessaan uudessa virassaan, eikä hänellä ollut tuntumaa Vapun elämään. Kuitenkin hänen puheensa loi rauhallisen, turvallisuutta huokuvan tunnelman, kiitollisuudesta tätä rajallista elämää kohtaan.

  Serkkujen lähettämät kukkalaitteet oli asetettu kirkon eteiseen, josta otimme ne kummulle laskettavaksi. Sama harras tunnelma seurasi meitä saattajia. Luimme muistosäkeet ja tuntui kuinka serkkujen siunaus ja kiitollisuus huokui jokaisesta säkeestä.

   Seisoimme hiljaa kukkien täyttämän kummun äärellä, ja pappi kysyi onko Hannes haudattu tähän paikkaan. Sanoin että on Hannes ja myös hänen äitinsä ja isänsä ovat tähän haudattu, ja että Hanneksen isä teki elämäntyönsä tämän seurakunnan kanttorina.

   Tämän tilaisuuden unohtumaton tunnelma palautuu mieleen aina helmikuun sinisessä kirkkaudessa.