Aamulla herätessä, katsellessa pilvetöntä taivasta ja auringonloisteessa kylpeviä koivunlatvuksia palautui mieleen muistikuvia aikaisemmista juhannustapahtumisista. Ensimmäisenä mieleen nousi kuva Adejemistä. joka nousi pihapiiriin ensimmäisestä suomalaisesta saunakokemuksesta järkyttyneenä. Adejemi oli Antin Turunaikaisia kavareita, opiskellut Tukholmassa tekniikkaa ja jatkoi Turussa bisnestaloutta. kotoisin Lagosista, ja niin musta kuin musta vain voi olla. Toinen saunakokemus oli jo hänelle hyvinkin miellyttävä. Hänellä oli perhe, vaimo luki farmasiaa, kaksi tyttöä, toisen nimi oli Adekemi, toisen nimeä en nyt muista. Olin lähettänyt Adejemille ja lapsille kutomiani villasukkia ja muita Suomen säähän sopivia asusteita. Sain häneltä kiitoskirjeitä, perheen valokuvan ja ison lasisen maljakon jossa on nytkin kuivakukka-asetelma. Valmistuttuaan hän palasi kotimaahansa, mukanaan mm: sohvakalusto jonka Antti oli luovuttanut hänelle. Meniköhän muutama vuosi, kun kuulin Antilta, että Adejemi oli kuollut. Hänet oli tapettu autonsa viereen Lagosin kadulla.  Muistakohan oikein, että Adejemi olisi ollut sitä mieltä, että Biafran sota, ja sen ratkaisu oli oikea. Nimi ADEJEMI, hänen omalla kielellään merkitsi; Kruunu sopii hänelle. Surettaa vieläkin.

       Toinen Juhannusmuisto liittyy Zojaan, kaunis Kiovatar, Eevan opiskeluaikainen ystävä. Sekin vielä on mielessä kuinka opetin hänelle Kiovassa jonkun vaikean neulemallin villapuseroon. Zoja oli ehkä kokenut, että hänen tulisi katsoa vähän pikkulasten perään, ja arkana antoi ymmärtää, että hänenkin tekisi mieli kokea aidot suomalaiset Juhannustanssit. Mielihyvin annoin hänelle sen kokemuksen, hänen kysymykseensä, milloin täytyy palata, sanoin ; viimeistään kello kymmenen seuraavana aamuna. Niinhän siinä kävi,että kymmeleltä istuessani puutarhassa Zoja tuodaan pihalle suomalaisen pojan autolla! Zojalla oli vaaleanpunainen ruusu minulle kiitokseksi! Olin hiukan hämilläni! Romanssi kesti kuitenkin aikansa, pojan, sanon pojan koska hän oli nuorempi Zojaa. Pojan kysyessä Zojan ikää oli hän vastannut salaperäisesti; monta, monta vuotta! Tietysti englanniksi. Kerran olimme saunarannassa, varmaan saunomismielessä, kuitenkin ilkosillaan puutarhassa, kun nämä nuoret rakastavaiset kiiruhtivat juoksujalkaa rinnettä alas ja pettyivät huimasti havaittuaan meidät. Poika oli hyvä haitaristi joten näimme hänet jonkun kerran yhtyeensä mukana esiintymässä, mutta vaikka tiesimme hänen tunnistaneen meidät, hän ei edes silmää iskenyt! Brysseliin hänenkin matkansa vei työhommiin.  Zojan elämä vei hänet New Yorkiin, siellähän on laaja venäläinen asujamisto.

     Juhannusmuisto on myöskin Saarijärveltä,varhaisempi kuin edelläolevat tapahtumat. Jaksoimme silloin vielä telttailemalla viettää kesäretkiä. Suuntasimme Saarijärven Juhannujuhlille, oli ehkä mainostettu siellä odotettavissa olevan hyvän keihäskilpailun. Kilpailun aikana sää oli muistini mukaan lämmin, mutta pilvinen. Se,että olisi ollut näin,perustuu siihen mieleen painuneeseen kuvaan, kun Janis Lusiksen keihäänkaari piirtyy ilmatilaan. On vieläkin katsottavissa läsnäolleiden mielessä tämä huima yli ysikymppinen keihäänkaari. Silloin ei vielä kyseenalaistettu, millä voimalla hän sai keihäänsä huimaan lentoon! Alapuolellamme istui senaikaisia urheilupomoja, heillä oli ruskeita kirjekuoria käsissään, antoivat niitä toinen toisilleen, sanoin siinä jotain ruskeista kirjekuorista, jolloin toinen kivahti ylöspäin; ei mitään ruskeita kirjekuoria! Niin ovat ajat parantuneet, että työstä saatava palkka näytetään jo palkintokorokkeella.

      Kesäpäivänseisauksesta näyttää tulevan upea päivä, jos sää jatkuu edeltävien kuukausien tapaan, kesästä tulee hyvä!