Jotain muistaa, vaikka hataria ovatkin muistikuvat. Laurikin muistaa, ehkä paremmin kuin eilisen päivän, aamun 30.11.1939. Vielä herätessään juuri samaisena päivänä 70 vuotta myöhemmin hän sanoi klo 9.15, että tähän aikaan  kerättiin koulussa maitopullo ja eväsleivät reppuun, kirjat jätettiin pulpettiin, opettaja sanoi että nyt on sota syttynyt. Varoitus, jos lentokoneita lähestyy,suojautukaan lumihankeen, metsän suojaan,oli myöskin selvänä Laurin muistikuviin piirtynyt. Samaiseen päivään päättyi myöskin hänen koulunkäytinsä kotiseudullaan. Kotimatkalla, Laurin sanoin, Ryssän lehtokoneet jyrisivät taivaalla, matkalla Hiitolan asemalle, raskaassa pommilastissa. Punaiset tähdet koneiden siivissä on vieläkin hyvin muistissa. Pommien jyske maahan tallentui poikien muistiin. Kotona ei vielä tiedetty tapahtumien käännettä, jokapäiväiset navettatyöt olivat aamuhämärissä vielä käynnissä. Vaikka radiosta seurattiin tapahtumia, päivittäiset välttämättömät työt oli aina tehtävä.

  Nyt kun lukee muiden muistikuvia ja historiaa siltä ajalta palautuu nämäkin omat kokemukset mieleen. Ja mitä nuoremmat tutkijatkin kirjoittelevat noista ajoista, hämmästyttää epätarkkuus. Laurin silmiin kävi" Lukeneen miehen" arviointi Henrik Meinanderin kirjasta, jossa professori  kirjoittaa, että pientilojen emännät joutuivat ajamaan sota-aikana leikkuupuimuria miesten ollessa sotatoimissa. Annetaanko anteeksi tällainen epähuomio, sillon oli ehkä käytössä jollain suurtilalla traktori ja siinä puukaasutin.

      Omissa muistikuvissa on äitini niittämässä kaurapeltoa, tämän mielikuvan aikaa en ole pystynyt tarkentamaan, se vain, että hän oli raskaana odottaen kolmatta lastaan, se oli jo jatkosodan aikaa.