Monen yön yli piti nukkua ennenkuin mieleen tuli ajatus että oliko vai ei. Istuin aitan kuistilla huilaamassa kaikessa rauhassa, yhtäkkiä jonkun eläimen pää pilkisti nurkan takaa kuistin pienojen välistä. Minulle tuli tietenkin pieni primitiivireaktio ja tömistin jalkojani, samassa pää katosi.

 Mietin siinä  että oliko se orava, ei ollut oravanpää, oli leveämpi, oliko kissa? Kissat tulevat ylväästi tietä pitkin, pysähtyvat hetkeksi minut nähdessään, tuumivat mitä tapahtuu, jatkavat varovasti nurkan taakse, kulkevat tarkastamassa reviiriään.

Soitin eilen Johanna naapurille ja hän kertoi kuulumisia meidän nurkilta. Muutama viikko sitten aamulla töihin mennessään Antti oli säikyttänyt ilveksen metsään meidän postilaatikon luota. Jonain iltana heillä oli ollut myöhään ikkuna auki ja yhtäkkiä koirat olivat tulleet levottomiksi ja alkaneet haukkua sisällä. Ulkoa oli kuulunut jotain naukumisen ja haukahtelun tapaista ääntelyä. Olivat sulkeneet ikkunan ja koirat olivat rauhoittuneet.

Kun oikein pinnistän kurkistajasta mieleen jäänyttä kuvaa, se voisi hyvinkin olla ilveksen pää, joka kurkisti aitan kuistin pienojen välistä keskellä paivää.

 Kissoja ei ole aikoihin liikkunut pihapiirissä, ovatko nekin kohdanneet isomman serkkunasa.