Lainasin kirjastosta kirjan Keskiajan keittiö, josta palautui mieleen muutamia isoäitini Anna Selinan valmistamia aterioita. Ei niinkään kokonaisia aterioita, vaan muutamia erikoísia ruokalajeja joita nykymaailman aikaan ei ole mahdollista saada eikä valmistaa. 
   Nykypäivän lihat ovat pakattu heti teurastamisen jälkeen, ennenvanhaan, ehkä säilymisen varmistamiseksi, ruhoa riiputettiin tarpeelisen ajan, siispä liha kiinteytyi ja ruuaksi valmistaminen sujui aivan eri tavalla kuin nykyään. Lihat olivat mureita, ei vetisiä kuten nykyään.
    Ruhon kaikki osat käytettiin kietenkin ruuan valmistamiseen. Maksa oli suurta herkkua keitettynä, luulempa ettei Anna Selinalla ollut käytettävänä muuta maustetta kuin suolaa, mutta voin vieläkin palautta mieleen keitetyn maksan hyvän maun. Sehän täytyi valmistaa ja syödä lähes heti teurastamisen jälkeen. Herkku oli niin vähäistä, että häipyi nopeasti parempiin suihin. Lihat tietenkin suolattiin, Anna Selinalla oli käytössa suuri tiinu johon lihat säilöttiin.
    Erikoisin valmistustapa oli isoäidilläni ALATOOPIN teossa. Tätä tapaa ei ole ollut missään kirjoissa tallennettuna. Anna Selina valmisti muistiini jääneen alatoopin vasikan päästä ja sorkista. Valmistaminen järkytti ja ehkä sen vuoksi jäikin selvästi mieleeni. Vasikan päätä ja sorkkia tuliteltiin, elikä pyöriteltiin keittiön hellan avonaisella  hiilloksella, en muista miten ne oli käsitelty ennen tulittelemista, mutta olivat aivan mustat ennenkuin isoäiti alkoi rapsutella palanutta karstaa niiden ympäriltä. Muistan tilanteen ja kovaan ääneen ihmettelyn, voiko niistä saada syötävää ainetta.
   Muistan senkin vakuuttelun, että kunhan maistat, tiedät sitten! Niinpä, enimmät karstat rapsuteltua isoäiti laittoi tuotteet kiehumaan maitoon ja siinä lupullisesti kypsymään. Aikanaan materia sitten silputtiin, otettiin se vähäinen liha joka irtosi luista, mutta keitettäessä oli liuennut maitoon hyydyttävää ainetta, joka muodosti valkoisen pohjan Anna Selinan alatoopiin. Massa laitettiin johonkin jäähtymään , muistaakseni se oli rengasvuoassa. Isoäiti kutsui sitten aikanaan maistamaan valmista hyytelöä. Empien ja varautuen tietenkin ehkä kuusivuotias lapsi suostui maistamaan valmista tuotetta, mutta siinähän olikin aivan ainutlaatuinen maku. Makumuisto joka on seurannut mielessä läpi elämän.
     Tämä makumuisto palautui mieleen Juhanan rippijuhlissa,jossa syötiin grillattuja pihvejä jotka oli kypsytetty jukurtissa. Sama paahdetun lihan aromi valkoisessa kastikkeessa. Ehkä keskiaikainen valmistusohje nykyaikaan sovellettuna.
        Seuraavaksi kirjoitan marjojen säilömisesta. Isäni herkkua oli Kainuun kielellä sanottuna lintuvelli!