Tänään on taas sotatila käynnissä Israelin ja Palestiinan välillä. Valokuvia järjästellessä tuli eteen kuva, jossa menen tervehtimään Muhamedia Kairon pyramideilla, Lauri otti juuri silloin valokuvan,jolloin meidän toiset matkalaiset sanoivat;"Tuo tuntee nuo". Niinpä, Muhamed tunsi minut ja sanoi kyyneleet silmissä, tietysti englanniksi;"Te täällä jälleen". Muisti meidät parinvuoden takaiselta Kairon matkalta. Käteltyään minut Muhamed meni taaempana olleen Laurin luokse kättelemään häntä.

   Olimme olleet viikon Luksorissa. Kulkeneet Karnakin temppelit ja oinaskujat, joissa iäisyys on aistittavissa. Kiertäneet Lännenmaassa, samoissa kohteissa joihin meidän joukkomme jälkeen tuli  Tanskan kuninkaalliset Margaret ja Henrik seurueineen. Yhdestä hautaluolasta meidät poistettiin heidän tieltään, mutta eivät kuninkaalliset olleet kuitenkaan menneet siihen hautaholviin. Lauri otti valokuvia näistä henkilöistä, ja hyvin he asettuivat kuvattaviksi, tiesivät tietenkin meidän olevan pohjoisesta naapurimaasta, eikä mitenkään vaarallisia. Luksorin kaupunki ja Karnakin temppelit huokuivat ikuista rauhaansa. Pyhä järvi oli tyynenä kuten on ollut tuhansia vuosia. Tähän maailmaan tutustuivat myöskin Margaret ja Henrik tällä matkalla.

Lauri oli ottanut kaksi rullaa valokuvia Margaretista seurueineen ja sanoi Hatzeputin temppelin portaikossa, että nyt riittää kuvia Margaretista. Laskeuduimme juuri laajaa portaikkoa kuninkaallisen seurueen edellä, joten minä sanoin; "Ota vielä yksi kuva minusta, eikä ole väliä vaikka Margaret on samassa kuvassa" Onhan siinä matkaseuraa kerrakseen.

    Pienellä feluk-veneellä teimme yksityisen matkan Niilin toiselle rannalle josta ostimme neljä nukkea, jotka ovat tehdyt ikiaikaisella mallilla ja niistä rääsyistä joita loppuunpidetyistä vaatteista on jäänyt jäljelle. Paluumatkalla ohitimme hotellin jossa Tanskan lippu oli merkkinä vieraistaan. Luksorin kaupunki oli rauhaisa ja turisteja suojeltiin silminnähden paikallisilta kaupustelijoilta.

       Lähtö Luksorista tapahtui aamuauringon kuumentamalta lentokentältä. Siinä ryhmän kerääntyessä joku kertoi katsoneensa kansainvälistä tv;tä ja siellä oli kerrottu että Ruotsin pääministeri Olov Palme oli murhattu edellisenä iltana. Samalla levisi huhu että Kairossa on poikkeustila ja ulkonaliikkumiskielto, joten selässä alkoi jo vähän karmia ja matkanteko tuntui epävarmalta. Lentokone lastattiin ja matka Kairoon alkoi. Ikkunanpuoleisella penkkirivillä istui kaunis egyptitär, joka oli syventynyt lukemaan kirjaa, eikä antanut ympäröivän tilanteen häiritä keskittymistään. Lähestyessämme Kairoa aloimme Laurin kanssa kurkkia ikkunoista josko näkyisi merkkejä poikkeustilasta. Puhuimme tietysti suomenkieltä, ja kuinka ollakaan egyptitär kohotti katseensa kirjasta ja alkoi kuuntelemaan  meidän keskustelua. Harmi tämä kielitaidon vähäisyys! Hän kysyi englanniksi, mistä maasta te olette kotoisin, vastasin ,että Suomesta ollaan. Hän edelleen , mistä sieltä? Minä että maaseudulta. Hän tiukkasi, mistä päin maaseutua? Minä hätäpäissäni että Tampereelta ollaan.  Hän ilahtui; minä tiedän, olen ollut Tampereella lasten filmifestivaaleilla! Enkä ymmärtänyt pyytää edes nimikirjoitusta! Hämäännyin niin perusteelisesti. Vieläkin harmittaa!

  Siis seurattiin, näkyykö mitään poikkeavaa Kairon lentokentällä. Hiljaista oli, liikenne oli lähes pysähdyksissä. Joitain merkkejä hiekkaan kaivautuneista pesäkkeistä sattui Laurin silmiin. Muita koneita ei ollut ainakaan meidän silmiin näkyvissä. Meidän koneellinen koottiin yhteen halliin, jossa odottelimme kuljetusta hotelliin, ehkä useampi tunti. Mitään paniikkia ei meidän joukossamme esiintynyt. Liekö Luksorista jäänyt jokaisen mieleen jotain ajan ikuisuudesta ja yksilön osasta ajan virrassa. Turvalliselta tuntui, pyssymiehet vartioivat meitä koko ajan.

   Kuljetus hotelliin saatiin kuitenkin järjästettyä, aivan tyhjiä Kairolaisia katuja kiidimme  majapaikkaamme. Siitä huomasimme kuinka tärkeä elinkeino turismi on Egyptin valtiolle. Yön vietimme hotellissa, joka oli ahdettu täyteen matkailijoita. Naapurihuone oli varattu ainakin kymmenelle Israelilaisnuorelle jota he vuoronperään  käyttivät, ettei Lauri  saanut unenpäästä kiinni. Minä siitä ponkasin käytävälle huutamaan suomenkielellä että täällä on myöskin vanhoja ihmisiä jotka haluavat nukkua! Ymmärsivät sanoman, hiljenivät loppuyöksi. Huoneen ikkunasta seurasimme ja valokuvasimme Kairon miljoonakaupungin täysin tyhjiä katuja. Katujen risteyksiin oli ajettu panssarivaunut asemiin, miehistö oli asettunut kadunvarsille nukkumaan. Eipä meilläkään pitänyt siis olla mitään hätää.

 

     Ulkonaliikkumiskielto oli voimassa, mutta hallituksen oli tarkoitus osoittaa, että tilanne oli hallinnassa. Niinpä meidät suomalaiset koottiin aamulla taas autoon ja kuljetettiin Kairon suureen alabasterimoskeijaan, jossa AL AHRAM lehden valokuvaaja otti kuvia seuraavan päivän lehteä varten. Kokoonnuimme ensin moskeijan kaivon ympärille, kuvaaja oli ottavinaan kuvia, huomasin kuitenkin että kameran linssi oli peitetty. Siirryimme sisälle moskeijaan jonne kuvaaja seurasi meitä ja otti todella kuvia jotka näimme AL AHRAMISTA seuraavana aamuna.  Tilanne on hallussa, turismi toimii edelleen, oli lehden etusivun, eli takasivun sanoma.

     Meille oli sovittu sille päivälle retki pyramiideille, mutta kun rähinöinti oli alkanut juuri sieltä poliisivoimien noustua kapinaan, oli tilanne siellä rauhoitettava ennekuin turistilaumaa voi päästää alueelle. Saimme lopulta luvan retkelle ja oppaaksemme Muhamedin joka siis tunsi meidät edelliseltä Kairon matkalta. Saimme myöskin ikuistettua tämän kohtaamisen valokuvaan.

  Matkamme jatkui turvallisesti kotimaahan, jossa alettiin seurata Ruotsin pääministerin murhan tutkimuksia.  Murhasta olimme kuulleet Luksorin lentokentän helteessä.