Ei ennen ole tullut mieleenkään paneutua Salman Rushdien kirjoihin, kuitenkin viimeisin suomennettu kirja jo nimeltään alkoi kiehtoa mieltä. Firenzen lumoojatar,runsaaseen kieleen alkoi sopeutua ja tarina alkoi kiehtoa. Henkilöt esiityivät moninimisinä joita oli paikoin hankala seurata.  Hankin jopa Google Earthtin katsellakseni seutuja. Kirjassa oli laaja lähdeluettelo,kuitenkin totuutta taisi olla vain siteeksi, paikkapaikoin hulvatonta rappeutumisen kuvausta. Ihmisrodun hillittömyyttä kautta aikakausien. Jos lähi-itä on ollut näin sekasortoinen ja väkivaltainen on tämä nykyinen tilanne jo rauhallista aikaa

     Jos kieleen vähänkin sopeutui, oli se kuitenkin monin kerroin vaikeampaa näissä Saatanallisissa säkeissä. Ei ole vaikea ymmärtää kuinka tätä kirjaa ei ole hyväksytty eri uskontoalueilla.  Arkkienkeli Gibreelin unikohtauksia lukiessa tuli meileen, että minkälaisen huumeen avulla näitä kohtauksia on kuviteltu. Jos vähänkään ymmärsin, kirjalla haluttiin kertoa hyvän ja pahan kamppailusta ihmisten mielissä ja kansojen välisissä suhteissa. Lopuksi jos oikein tajusin, paha aina voittaa. Liekö ollut käännösvirheitä, vai tarkoitettuja epäselviä lauserakenteita kuvaamaan kaaottista ajattelua.

    Näin eurooppalaisena on vaikea ymmärtää  Intian tuhansien vuosien takaa periytyvää kulttuuria. Ihmisten kehittämien ja soveltavien uskontojen hyytävän rajua kamppailua.

    Eräs osa näistä säkeistä käsitteli siirtolaisten ja värillisten maahanmuuttajien alemmuuden peittelyä väkivaltaisella ja tuhoavalla käyttäytyimisellä

     Rushdie kirjoittaa: Mikä on uskon vastakohta? Ei epäusko. Liian lopullista, varmaa, suljettua, itsessään eräänlainen usko. Epäily.

         Hiekkakaupunki.